Kerhoesittelyssä Tump – Turun Moottoripyöräilijät Ry

Kerhoesittelyssä Tump – Turun Moottoripyöräilijät Ry

Motomaailma haluaa tuoda lajia yhä enemmän helposti lähestyttäväksi. Tämän myötä esittelemme myös kerhoja lajin ympärillä. Tässä kertaa esittelyssä, Tump – Turun Moottoripyöräilijät Ry

Testimainos

TuMPilla on pitkä historia, koska ja miten se alkoi?

Marraskuun loppupuolella 1969 30–40 turkulaista motoristia kokoontui ja perusti Turun moottoripyöräilijät ry:n. Toiminnassa on edelleen mukana 60- ja 70-lukujen vaihteessa kerhoon liittyneitä jäseniä.

Millaista säännöllistä aktiviteettia löytyy?

Jo ennen yhdistyksen perustamista järjestettiin vuonna 1968 Rymättylässä ensimmäinen Saaristoralli, TuMPin kansainvälinen motoristien kokoontumisajo. Saaristoralli on vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty moottoripyöräilijöiden kokoontumisajo Suomessa. Toimintaan ovat näihin päiviin saakka kuuluneet myös Fair Play -liikennekilpailu, Tiistaiajelut ja verenluovutuskampanjat. TuMP on ollut myös järjestämässä Liedon Drive In Motoristikirkkoa sen alusta saakka. Kerhon jäsenet käyvät aktiivisesti keskiviikkoisin Turussa Aurajoen rannalla ja torstaisin Naantalin Särkällä, joissa kokoontuu myös muita Turun alueen motoristeja.

Turun moottoripyöräilijät

Yhdistys on ollut monessa mukana niin alueellisesti kuin kansallisestikin ja TuMP on yhdessä Jokioisten Moottoripyöräilijöiden, Forssan Matkamotoristien ja Rauman Moto-Porukan kanssa perustanut Suomen Motoristit ry:n (SMOTO).

Muutakin pienimuotoisempaa kerhotoimintaa on. Kerhon hallitus kokoontuu tällä hetkellä kolmen viikon välein ja yhdistyksen vuosikokous pidetään keväisin. Vuosittain ilmestyvässä vuosijulkaisussa kootaan yhteen menneen kauden toimintaa ja julkaistaan kuvia ja jäsenten kirjoittamia juttuja.

Lisätietoa kerhon tapahtumista hallituksen jäseniltä, Facebook-sivulta sekä yhdistyksen verkkosivuilta löytyvästä toimintasuunnitelmasta.

Entä jäsenistön läpileikkaus. Onko ikäjakauma millainen ja onko mukana pelkkiä miehiä?

Yhdistyksen jäsenten keski-ikä on tällä hetkellä 50 vuotta. Viidennes jäsenistä on naisia, mutta aktiivijäsenistöstä naisten osuus on vielä korkeampi. Viidennes jäsenistä on alle 30-vuotiaita.

(c) Kristian Helander

Jäsenistön ikäjakauma on laaja ja jäsenistössä on sekä aktiivisesti työelämässä olevaa että eläkkeellä olevaa porukkaa. Jäsenistä aikaisemmin olemme kertoneet Marian tarinan motoristiksi!

Miten TuMP taistelee kerhoperinteen kuolemista vastaan? Miten nuoret saadaan aktiivisesti mukaan?

Tällä hetkellä tuorein juttu on Moottoripyörän huoltokurssi, joka pidetään TuMPin Kämpällä. Viimeisen vuosikymmenen ajan TuMP on aktiivisesti pyrkinyt kehittämään nuorisotoimintaa, josta näkyvimpinä esimerkkeinä Ratamiitit ja muutaman vuoden tauolla ollut Piikkiralli. Keväisin järjestetään ”ruosteenpoistoa”, jossa treenataan moottoripyörällä ajotaitoja talvikauden jälkeen. Kerholla on omat, säännöllisesti päivitettävät some-kanavat Facebook ja Instagram, joita seuraavat niin jäsenet kuin muutkin aiheesta kiinnostuneet.

Mites ratahommat, TuMPilla on omia ratavuoroja joissa olen itsekin ei-jäsenenä ollut mukana. Millaista toimintaa järjestätte?

Kerholla on omat TuMP Ratapäivät, joita pidetään yleensä kolme kertaa kesässä Alastaron moottoriradalla. Alastarolla pääsee harjoittelemaan ajotaitoja ja tutustumaan omaan moottoripyörään turvallisessa ympäristössä omaan tahtiin.

Ratapäiville osallistuu yleensä muutamia kymmeniä motoristeja. Osallistumiseen riittää oma moottoripyörä, asianmukaiset ajovarusteet sekä ratamaksu.

Monilla kerhoilla on tiloja jäsenille, löytyykö TuMPilta

Yhdistyksen kerhotila, ”Kämppä”, sijaitsee Turun Pläkkikaupungissa. Kerhotilassa on mm. moottoripyörän säilytysmahdollisuus, biljardipöytä, baaritiski, mukavat sohvat, huoltonurkkaus sekä lehtiä luettavaksi. Kämpällä pidetään ajoittain jäsenille yhteisiä iltamia, biljardikisoja ja kauteen sopivia juhlia.

Millainen on kesä 2021, onko luvassa isoja tapahtumia ja yleensäkin miltä kalenteri näyttää?

Kerhon perinteikäs kokoontumisajo, Saaristoralli järjestetään 16–18.7.2021. Viikonlopputapahtumaan kokoontuu motoristeja ympäri Suomen ja ohjelmaan kuuluu pelejä, livemusiikkia ja muuta mielenkiintoista. Jäsenistö osallistuu myös aktiivisesti tulevan kauden toiminnan suunnitteluun. Kaikki yhdistyksen tapahtumat löytyvät toimintasuunnitelmasta ja tulevia tapahtumia voi tarkkailla kerhon verkkosivuilla ja Facebookissa.

Jos lukijoista joku haluaisi jäseneksi, miten kuuluisi toimia?

Tervetuloa tutustumaan kerhon jäseniin ja kerhotoimintaan sekä osallistumaan tapahtumiin! Jäsenhakemuksen voi täyttää vaikka heti osoitteessa ”www.tump.fi/jasenhakemus”. Vastaamme mielellämme jäsenyydestä kiinnostuneiden kysymyksiin, hallituksen yhteystiedot löytyvät verkkosivuilta osoitteesta ”www.tump.fi”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *